perjantai 23. kesäkuuta 2017

Muutoksia IPP Cupin otteluihin


Juhannusviikko oli kylmä ja toi lunta tupaan myös IPP:n toimistolle harmillisten uutisten muodossa. Sekä oululainen Iltatähti että kemiläinen KPT-85 ilmoittivat Isokylän Pallo-Pojille, että eivät saakaan (toisin kuin alunperin ilmoitettiin) riittävää määrää pelaajia kasaan IPP Cupiin ja joutuvat täten jäämään molemmat pois turnauksesta. Näin IPP Cupin mestaruus ratkotaan täysimittaisessa ottelussa kotijoukkueen ja Rovaniemen Palloseuran välillä.


Tilanne on valitettava ja voitosta pelaamaan olisi mielellään otettu myös muut joukkueet. IPP ei voi kuitenkaan vaikuttaa vastustajien pelaajatilanteeseen. Täten se ei myöskään aio lannistua tai masentua tapahtuneesta vaan IPP Cup järjestetään, alkuperäisen toiminta-ajatuksen mukaisesti.

IPP:n uudelleen synnyttämisen ensimmäinen peruste oli legendaarisen seuran historian ja mainetekojen kunnioittaminen ja muistaminen. Tänä kesänä tämä tapahtuu näiden 1950-luvulla perustettujen seurojen välienselvittelyllä. Kauan kadoksissa ollut ja vaiettu “pikkuveli’ kohtaa suuren ja mahtavan Lapin itseoikeutetun jalkapallovaltiaan: IPP vs. RoPS. Taisto käydään ikämiespainotteisin joukkuein.

IPP:n pelaajat pukevat punaiset jälleen ylleen ja kantavat niitä suurella ylpeydellä. RoPS kohdataan täynnä taistelutahtoa, mutta myös kiitollisena siitä, että rovaniemeläiset kunnioittavat “Sinisellä sydämellään” tapahtumaa läsnäolollaan. Muutosten johdosta RoPS:n riveissä saatetaan nähdä myös rannalle jääneitä Kemin ja Oulun pelaajia.

Toinen peruste, miksi IPP haluttiin takaisin, oli kemijärveläisen jalkapallon kannustaminen. Tästä syystä IPP Cupin toisena otteluna pelataan Kemijärven Pallon -55 Nelosen sarjaottelu, jossa kemijärven uusi jalkapallosukupolvi taistelee sarjapisteistä perinteikkään merilappilaisjoukkueen, Tornion Tarmon kanssa. KP-55 vastaa myös kanttiinin pitämisestä ja kerää sillä tavalla varoja kaupungin jalkapallolle.

Kolmas peruste on oikeastaan seurausta ensimmäisestä. IPP haluaa jakaa joukkueen takaisinsaamisesta aiheutunutta hyvää mieltä ympärilleen. Tapahtumassa kerätään rahaa Pelastakaa Lapset Kemijärvelle.

Hyväntekeväisyyskohteen valinnalla on tarkoitus auttaa paikkakunnan vähävaraisten ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten koulunkäyntiä ja harrastusmahdollisuuksia. Rahaa kerätään Pöyliövaaran ilmaistapahtumassa kiertävillä lippailla ja sekä yhteistyökumppaneiden avulla.

Pomppulinna, keppihevosratsastus, onginta sekä paloautoon tutustuminen takaavat sen, että päivätapahtumassa viihtyvät myös perheen pienimmät.

Päivän taittuessa illaksi VPK-talolla järjestettään aikuisille tanssit, joiden lipputulot lahjoitetaan täysimääräisenä Pelastakaa Lapsille. VPK:n lavalle nousevat sekä humppapoppoo Duuri7 että rockipumppu Laskuteline. Lipun hinta tansseihin on 12€.

Joukko IPP-henkisiä ihmisiä on työskennellyt tapahtuman eteen talven ja kevään aikana valtavan tuntimäärän. Silloin, kun asian kokee itselleen tärkeäksi, tunteja ei tarvitse kuitenkaan laskea. IPP on erittäin kiitollinen siitä, että lukuisat sponsorit ovat lähteneet avokätisesti tukemaan tapahtumaa ja siten mahdollistavat rahan keräämisen hyvään tarkoituksen:

Lisäksi muutama nimettömänä pysyttelevä taho on halunnut tukea tapahtumaamme


Se kertoo paitsi tuettavan kohteen tärkeydestä, niin myös kirjainyhdistelmän “IPP” merkityksestä edelleen monille ihmisille.

Aluksi ilmoitus kahden joukkueen poisjäännistä näin lähellä ennen tapahtumaa tuntui kieltämättä, kuin olisi joutunut IPP:n legendaarisen puolustajan Aarne “Metsuri” Tiikkajan taklauksen alle. Se tuntui luissa ja ytimissä.

Ipin pojat eivät kuitenkaan luovuta vaan nousevat maasta, vetävät näppylähanskat tiukemmin käsiinsä ja laittavat pallon uudestaan liikkeelle. Hyvänmielen palloa ei voi pysäyttää. Se kulkee pelaajalta toiselle. Se vyörii, kierii ja pomppii vääjäämättä kohti maalia nyt, kun “Tunturituuli” puhaltaa lempeämmin.

keskiviikko 14. kesäkuuta 2017

Koko perheen tapahtumassa kerätään rahaa Pelastakaa Lapset Kemijärvelle

Kiitos näissä merkeissä!



Uudelleen perustetun Isokylän Pallo-Poikien toiminta-ajatus hyvänmielen levittämisestä näkyy heinäkuun 29. päivä järjestettävän IPP Cupin ohjelmassa. Päivätapahtuma, joka alkaa puolen päivän aikaan Pöyliövaaran keskuskentällä, on tarkoitettu koko perheelle. Lapsille on tarjolla pomppulinnaa, ongintaa, keppihevosratsastusta sekä paloautoon tutustumista. Vanhemmat ja isovanhemmat voivat puolestaan turnauksen pelien seuraamisen lisäksi tavata vanhoja tuttuja kasvoja ja muistella vaikkapa maineikkaan IPP:n urotekoja vuosien varrelta.

Tapahtuman, johon on ilmainen sisäänpääsy, tarkoituksena on hyväntekeväisyys. Onkin toivottavaa, että paikalle saapuvat varaisivat taskunpohjalle muutaman kolikon Pelastakaa Lapset Kemijärven tukilippaaseen pudotettavaksi. Rahat menevät paikkakunnan vähävaraisten ja syrjäytymisvaarassa olevien lasten ja nuorten koulunkäynnin ja harrastusten tukemiseen. Myös IPP:n pelaajat aikovat kerätä joukkueen pelaajien kesken kolehdin hyvään tarkoitukseen ja haastavat muutkin turnauksen joukkueet toimimaan samoin. Lisäksi IPP on kerännyt rahaa hyväntekeväisyyskohteelle jo ennakkoon talven aikana IPP-pipoja myymällä.

Päivätapahtuman ja pelien jälkeen iltaa jatketaan aikuisille tarkoitetuilla tansseilla VPK-talolla. Illan aikana lavalle nousevat sekä tanssiyhtye Duuriseiska että rokkibändi Laskuteline. Pääsylippu VPK-talolle on 12 euroa. Lipputulotkin lahjoitetaan täysimääräisenä Pelastakaa Lapset Kemijärvelle. Lippuja tansseihin voi ostaa ennakkoon jo päivätapahtuman yhteydessä keskuskentällä.

Tapahtuman järjestäminen ei olisi mahdollista ilman tärkeitä tukijota. IPP haluaa kiittää Kipa Kujala Oy:tä, Kemijärven Taksikeskus Oy:tä, JanLa Oy:tä, Koillis-Teräs Oy:tä, Pyhähippua, K-Supermarket Pohjantähteä, Juhan Auto Oy:tä, AN Personal Trainingia, Helsinki Thaiboxin Clubia, Pohjoista Värisilmää, JP Moniala Oy:tä, VP-Service Oy:tä sekä Veikkausta, jotka ovat jo tässä vaiheessa (tilanne 14.6.2017 mennessä) osoittaneet tukensa tapahtumalle. Joidenkin muidenkin yritysten kanssa neuvotteluita on käyty ja toivottavasti tukijoita saadaan vielä lisää. Lisäksi IPP kiittää nöyrästi muutamaa nimettömänä pysyttelevää tukijatahoa, joka on halunnut pyynteettömästi tukea sekä seuran perinteitä että valitsemaamme hyväntekeväisyyskohdetta ilman näkyvyyttä.

Pelastakaa Lapset Kemijärven tukemisen ja IPP:n perinteiden kunnioittamisen lisäksi tapahtumassa halutaan satsata myös jalkapalloilun tulevaisuuteen paikkakunnalla. Kemijärven jalkapallon nykyistä lippulaivaa tapahtumassa voi tukea herkuttelemalla kanttiinin tuotteilla sekä osallistumalla KP-55:n järjestämiin arpajaisiin. Kaikkien kannattaa siis suunnata Kemijärvelle 29.7., kun “Tunturituuli” puhaltaa lempeämmin!

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kotijoukkue jättiläisten kaatoon heinäkuun IPP Cupissa

Mainoskuva by Mika Vuoni


Isokylän Pallo-Pojat, joka aiemmin tunnettiin Palloliiton virallisten sarjojen pohjoisimpana kummajaisena, saa kovia joukkueita vastaansa heinäkuun 29. päivänä pelattavassa IPP Cupissa. “Tunturituulen” ovat Kemijärvelle lupautuneet haastamaan joukkueet niin Oulusta, Kemistä kuin Rovaniemeltäkin. Tarjolla on lappilaisen jalkapallon juhlaa!

Oululaista jalkapalloilua turnauksessa edustava vuonna 1978 perustettu Iltatähti on ikämiesjalkapallon erikoisseura, yksi menestyksekkäimmistä joukkueista Palloliiton JKKI-sarjoissa (jalkapalloa kunnossa kaiken ikää). Joukkueen riveistä löytyy useita entisiä Suomen mestareita. Sen lisäksi joukkueella on tapana voittaa SM-kultaa eri ikämiessarjoissa vähintään yhden pokaalin vuositahdilla. Joukkue osallistuu samana viikonloppuna pelattavaan 55-vuotiaiden SM-turnaukseen Helsingissä, joten Kemijärvelle heillä on tarkoitus lähettää nuorempi joukkue. Iltatähdellä kun ikämiesjoukkueita riittää!

Kemi on perinteinen jalkapallokaupunki, jonka joukkuekarttaan on vuosien varrella vaikuttanut vahvasti myös politiikka. IPP Cupiin saapuva Kemin Pallotoverit perustettiin alunperin vuonna 1985 TUL:n seurojen yhteiseksi edustusjoukkueeksi. Nykyään se on keskittynyt lähinnä juniori- ja harrastejalkapallon. KPT-85 ei aio todellakaan jäädä statistin rooliin turnauksessa. Talven aikana joukkue leireili Espanjassa ihan vain IPP Cupiin valmistautuakseen. 55-vuotiaiden SM-kisat saattavat vielä sekoittaa Keminkin pelaajapakkaa, mutta kova joukkue sieltä on joka tapauksessa Jukka “Jupe” Ikäläisen mukaan Kemijärvelle tulossa.

Rovaniemeltä turnaukseen saapuu itseoikeutetusti kaupungin ylpeys, Rovaniemen Palloseura. RoPS:n joukkueen kasaamisesta vastaa joukkueen ex-kapteeni ja maajoukkuemies Jarmo “Jarkki” Ilola. Jarkki on pyrkinyt keräämään joukkoihinsa ropsilaisia useammalta eri vuosikymmeneltä. Mikäli Jarkin toiveet toteutuu ja pelaajien terveys antaa myöten, niin kentällä nähdään niin maalivahtisuuruus Matti “Kolli” Vikman kuin keskikentän taiturimainen Samuli “Sime” Yliaskakin. Kemijärveläisten kannalta ehkä kiinnostavin RoPS-pelaaja lienee IPP:ssäkin aikoinaan maaleja paukutellut Heikki Hannola, joka on myös pyörinyt Jarkin hankintalistalla. Toivottavasti Hessukin saadaan turnaukseen. IPP:n puolustuksen on syytä olla hereillä myös Kimmo Savolaisen hirmuisen maalivainun suhteen.


Kovia ovat siis Kemijärvelle saapuvat joukkueet. IPP ei näistä kuitenkaan hätkähdä, vaan toivottaa kaikki vieraansa lämpimästi tervetulleeksi Pöyliövaaraan. Paljon on näiden pohjoissuomalaisten paikkakuntien joukkueiden otatuksissa vuosien varrella sattunut ja tapahtunut. Niistä riittää varmasti muisteltavaa vielä tässäkin turnauksessa. IPP lähtee muiden mukana voitto mielessään turnaukseen. Kun pelipaita on punainen ja pallo pyöreä, niin mitä tahansa voi tapahtua!

sunnuntai 4. kesäkuuta 2017

Kunnian kentät

“Se tuli väylän poikki Halosenrannalta, poikien Lassilat mukana. Hiivanan pyörtänöt pölisivät sahajauhoista, kun potkut rikkoivat kahden lakin väliset ristiompeleet. Pikkuhiljaa se valtasi tunnettuna kuningaspallopaikkana pidetyn Taadinkedon ja hivuttautui koulun pelialueelle.”

Näin kuvaili Pauli “Masi” Kerkelä jalkapallon saapumista Kemijärven Isokylälle 1950-luvun alkupuolella. Piskusesta kylästä alkoi poikkeuksellinen tarina suomalaisessa jalkapallossa.

Paikallisilla pojilla oli tarve näyttää muille lähiseudun kylille, miten palloa pelataan. Sitä varten perustettiin Isokylän Pallo-Pojat vuonna 1955. Pienikokoisella koulun sepelikentällä vietiin nopeasti pinnat sekä vastustajilta että palloilta.

Kolme piirisarjamestaruutta ja IPP oli valmis aluesarjaan 60-luvun alussa. Pienen kylän ja Koillis-Lapin karujen olojen joukkueesta tuli Palloliiton virallisten sarjojen pohjoisin joukkue.

Koulun kentän kulmalla seissyt lato oli salainen ase, josta kotijoukkue sai hyvät vaudit kulmapotkuihin. Vieraiden kulmissa lato oli maanomistajan toimesta suljettu ja vauhdinotto mahdotonta. Siitäkin huolimatta kylälle toivottiin kunnollista urheilukenttää. Kaukalon purkuakin jouduttiin jokaisen talven jäljiltä odottamaan pitkälle keskikesään.

70-luvun alussa IPP:stä tuli koko kunnan joukkue, kun Kemijärven Urheilijoiden pelaajat siirtyivät sen riveihin. Kotikentäksi tuli Kauppalan keskuskenttä, Pöyliövaaran “Sahara”. Välillä pelattiin myös Hietaniemen kentällä, jossa katsomona toimi junaradan piennar ja josta pallo oli hyvä vetäistä tiukan paikan tullen järveen.

Kemijärveläiset ottivat joukkueen nopeasti omakseen. “Saharan” reunat pullistelivat ihmisistä kolmosdivarissa pelanneen “Tunturituulen” selviytyessä vuoden 1975 Suomen Cupissa puolivälieriin. Televisiokin puhui jalkapallon yllätysjoukkueesta IPP:stä.

Jotakin jalkapallolle oleellista paikkakunnalta kuitenkin vielä puuttui ja sitä nauroivat jo kohta vastustajatkin. Kauan odotettu nurmikenttä saatiin Pöyliövaaraan vuonna 1980.

Näppylähanskat voitiin riisua hetkeksi Lapin lyhyen kesän keskellä nurmen vihertäessä. Todella lyhyissä sortseissa elettiin unohtumattomia aikoja IPP:n pelatessa useamman kauden menestyksekkäästi Kakkosessa. Siihen ei ole mikään muu napapiirin pohjoispuolinen joukkue pystynyt.

90-luvulla IPP:n nimi muutettiin Kemijärven Palloksi -55. Kemijärvelle tuli lama ja futarin akilleen painajainen eli hiekkatekonurmi. Pikkuhiljaa jalkapallon harrastaminenkin hiipui hiljenevässä kaupungissa.

Vuonna 2013 keskuskenttä uusittiin nykyaikaiseksi keinonurmeksi. Kuten myös aikaisempia jalkapallon olosuhdehankkeita, niin myös tätä remonttia rahoitettiin vaikkausvoittovaroilla yhteensä 65 000 eurolla. Uuden kentän myötä laji lähti elpymään perinteisellä jalkapallopaikkakunnalla. KP -55:n harrastajamäärät ovat kasvaneet. Uuden kentän ansiosta KP-55:lla on nykyään myös edustusjoukkueet sekä miehissä että naisissa.


Vaikka kunnian kentillä sahanpuru on vaihtunut kumirouheeseen, Isokylän Pallo-Pojat eivät unohda sankareitaan. Pöyliövaarassa vietetään lappilaisen jalkapallon juhlaa tulevana kesänä. 29.7.2017 pelattavassa IPP Cupissa kerätään rahaa Pelastakaa Lapset Kemijärvelle ja tuetaan kemijärveläistä juniorijalkapalloa, jotta uudet pikkukaupungin sankaritarinat olisivat taas mahdollisia.

Tämä teksti on kirjoitettu Veikkauksen kanantustarinaa (kuvassa) varten, johon sitä täytyi hieman lyhentää alkuperäisestä. Tervetuloa kaikki IPP Cupiin 29.7.2017 Kemijärvelle!