(Koti-Lappi 9.9.2015)
Tyttäreni rakastaa ruokaleikkejä ja käyttää paljon aikaa siihen, että tarjoilupöytä olisi myös esteettisesti kaunis. Ukkilan yläkertaan katetun iltapalan erikoisuutena ovat juomapikarit, jotka ovat löytyneet vierashuoneen kirjahyllystä. Muutamat nuoruusvuosinani saavuttamat pienet pokaalit sopivat erinomaisesti leikkiin. Isoveljelle ja äidille annettavat pokaalit kertovat Kallaan ala-asteen menestyksen vuosista (1992 ja 1993) Kemijärven koulujen katuviesteissä. Minun mukissani sen sijaan lukee “IPP-SoPa 7.9.97 Kemijärven taksi”.
Olen erittäin kiitollinen tyttärelleni, että hän antoi minulle juuri tämän mukin. Hän ei arvaakaan, minkälaisen nostalgisen tunnemyrskyn tämä muki saa iskässä aikaan. Isä puristaa mukia kädessään ja hänen tekisi mieli sanoa pienelle tytölle, että tällä ei saa leikkiä.
Isokylän pallopoikien nimi muutettiin Kemijärven Palloksi -55, kun joukkue oli aloittanut valmistautumisen kauteen 1998. Uutinen saavutti pelaajat Kemijärven liikuntahallin talviharjoituksissa. Vaikka olin 16 vuotias ja ymmärtämätön, niin uutinen maistui yhtä happamalta kuin liikuntahallin käytävien homeen sekä kumin sekainen haju. Voin vain kuvitella, miltä niistä tuntui, jotka olivat ennättäneet olla mukana seuran toiminnassa pidempään, jotkut jopa perustamisvuodesta 1955 asti. Miltä tuntui entisistä pelaajista, jäsenistä tai kannattajista? Niistä, jotka olivat olleet luomassa IPP:n tarinaa. Paljon päättyi siihen hetkeen!
Ilmeisesti haluttiin, että Kemijärvi näkyisi seuran nimessä. Vai aiheuttiko seuran talous painetta sille, että jotakin uutta pitäisi keksiä? Periaatteessa mikään ei muuttunut. Käytännössä muuttui kaikki. Jalkapallo seurassa on kaksi pyhää asiaa: nimi ja logo. Uudella nimellä ei ollut samanlaista vetoa. Ihmiset eivät kokeneet sitä enää omakseen ja edustusjoukkueen toiminta kuihtui vuosi vuodelta. KP-55:n edustusjoukkue lopettikin pelinsä 2000 luvun puolessa välissä.
Koko suomalainen jalkapallokulttuuri otti aimo harppauksen takapakkia, kun 1990- ja 2000-luvulla muotiin tulivat seurafuusiot. Laman runtelemat seurat olivat taloudellisesti niin pahassa ahdingossa, että jalkapallojohtajat ajattelivat kaupungin seurojen yhdistämisen olevan ratkaisu tilanteeseen. Vanhat veriviholliset ajattelivat, että kun hynttyyt lyödään yhteen, niin yhdessä ollaan vieläkin vahvempia. Lahden perinteikkäistä seuroista, Reippaasta ja Kuusysistä, tuli FC Lahti. Tampereella Ilves ja Tampereen Palloveikot muuttuivat Tampere Unitediksi. Villeintä meno oli Oulussa. Aiemmin perinteisen jalkapallokaupungin joukkueet OPS ja OTP menestyivät mestaruussarjassa ja esiintyivät edukseen myös Euroopan kentillä. Oululaisjoukkueita löytyi myös ykkös- ja kakkosdivisioonista. Lukuisien seurafuusioiden jälkeen Oulun menestyvin joukkue on nykyään AC Oulu joka pelaa tällä hetkellä Ykkösessä.
Seurafuusioissa ja nimenmuutoksissa tapettiin valtava määrä seurauskollisuutta, elintärkeää talkoovoimaa sekä sukupolvilta toisille siirtyvää futiskulttuuria. Seurojen toiminnassa uskollisesti mukana olleet ihmiset sekä kannattajat kokivat itsensä petetyiksi ja suuri osa ihmisistä jätti seuran.
Pahinta on kuitenkin seuran historian häviäminen. Vanhan seuran perinteitä ei voi vain siirtää uudelle nimelle, vaikka sitä kuinka yritettäisiin. Yhtäkkiä meidän joukkueemmekaan ei enää ollut se sama seura, joka oli vuosikymmeniä aiemmin ollut Kemijärven ylpeyden aihe. Ihmisillä ei enää kiinnostanutkaan, miten pärjäsimme.
(Koti-Lappi 23.9.2015)
RoPS oli ollut lähes sukupolven ajan ilman menestystä, mutta tärkeintä on, että RoPS on pysynyt tämän ajan RoPS:na. Seura ei ole lähtenyt vaihtamaan nimeään tai fuusioitunut tai hävinnyt. Juuri se seikka teki vuoden 2013 finaalivoitosta niin merkityksellisen seuralle ja sen kannattajille.
Globaalisuuden ja urheilubisneksen mukanaan tuomat lieveilmiöt sopupeleineen ja ottelutapahtumien järjestämisineen levisivät Suomeen yhtä lailla kuin muihinkin maailman kolkkiin. Pahiten Suomessa tästä ilmiöstä sai kärsiä juuri RoPS, jonka 8 ulkomaalaista pelaajaa jäi vuonna 2011 kiinni siitä, että he olivat järjestelleet otteluiden kulkua rahapalkkiota vastaan. Tällainen katastrofi olisi voinut olla seuran kuolinisku. RoPS:n imagoon tuli valtava lommo. Imago kuitenkin kesti sen, eikä vähiten seuran perinteiden sekä sen kannattajien ansiosta. Historia pelasti RoPS:n.
Samoin ei käynyt Tampereella. Vuonna 1998 perustettu fuusioseura Tampere United on lyhyen historiansa aikana menestynyt suomalaiseksi seuraksi erinomaisesti. Se on voittanut Suomen mestaruuden kolmesti ja Suomen Cupin kerran. Sinikaarti lauloi hienosti ja kaikki näytti päällisin puolin hyvältä. Sitten tuli kuitenkin vaikeita aikoja ja kupla puhkesi. Vääränlaiset kytkökset ulkomaalaisiin epärehellisiin tahoihin lopulta pullauttivat seuran Suomen Palloliiton sarjoista. Aiempi menestys ei pelastanut seuraa.
Ehkä seurafuusiot ja nimenmuutokset kertovat vain omaa kieltään vielä kehittymättömästä ja verrattain nuoresta jalkapallokulttuuristamme. Ehkä ne ovat vain kasvukipuja. Vai kenellä milanolaisella tulisi mieleen yhdistää AC Milan ja Internazionale? Tai kuka uskaltaisi ehdottaa ääneen, että Chelsean nimi täytyisi olla jatkossa FC London? Veikkausliiga kehottaa “tunnustamaan väriä” ja laatimaan strategioita futisyhteisön merkityksellisyyden kasvattamisesta. Seura tekee itsestään merkityksellisen paikkakunnan asukkaille luomalla perinteet ja sitouttamalla ihmiset toimimaan seuran ympärillä vuosien ja vuosikymmenien saatossa. Ei kuusi vuotta vanha seura voi olla yhtä merkityksellinen ihmisille kuin 60 vuotta vanha seura.
Kertaalleen kuopattuja seuroja tai nimiä ei enää kannata alkaa kaivelemaan takaisin, sillä jokainen uusi muutos tarkoittaa lisää seuransa menettäneitä jalkapalloihmisiä. Tulevaisuudessa tärkeintä olisi se, että nykyiset olemassaolevat jalkapalloseurat ja nimet olisivat pysyviä. Seuroista täytyy tehdä taloudellisesti terveitä sekä houkuttelevia uusille sukupolville. Yli varojen eläminen auheuttaa maksukyvyttömyyttä ja silloin on taas jonkun futisfanin rakastama seura vaarassa. Tarvitaan sukupolvet yhdistäviä yhteisiä tarinoita sekä niiden kertojia. Yhdessä kestetään niin hyvät kuin huonotkin ajat. Sydämessä pompottaa tietyn seuran muotoinen logo eikä sitä logoa voi muuttaa. Rakkaus jalkapalloon syntyy rakkaudesta seuraan.
Edustan nuorinta sukupolvea, joka vielä IPP:tä kaihoisasti muistelee. Jalkapallossa olen jo ikämiesluokkaa. Menneeseen ei siis kannata enää palata Kemijärvelläkään. KP-55 on tehnyt omana aikanaan hyvää työtä kemijärveläisen jalkapallon ja liikunnan eteen. Sillä aikaa, kun edutusjoukkue on ollut telakalla, niin junioritoiminta on pyörinyt. Muutama seuran kasvatti on noussut upeasti RoPS:n junioreiden kautta ylempiin sarjoihin ja jopa RoPS:n Veikkausliigamiehistöön saakka. Tänä kesänä seuralla on pitkästä aikaa myös oma edustusjoukkue Lapin Nelosessa. KP-55 kasvattaa pikkuhiljaa omaa perintöään. Edustusjoukkueen takaisin saaminen vaati kuitenkin sen, että Kemijärvelle ehti kasvaa uusi sukupolvi: KP-55 sukupolvi.
Palaan viime maaliskuun leikkituokioon (silloin 3 vuotiaan) tyttäreni kanssa. Luen pokaalin päivämäärän uudestaan: 7.9.1997. Pelattiinkohan tuona syyskuisena päivänä Isokylän Pallopoikien viimeinen ottelu? Ainakin se oli “Tunturituulen” viimeisiä henkäisyjä. Tuossa III divisioonan ottelussa vastassa oli sarjan hännillä majaillut Sodankylän Pallo ja ottelu taisi olla enemmän tai vähemmän merkityksetön. Minut palkittiin ottelussa todennäköisesti siksi, että nuorta ja innokasta pelaajaa haluttiin kannustaa pelihommissa ja siirtää IPP-henkisyyttä sukupolvelta toiselle. Minun kohdallani tässä todellakin onnistuttiin. Näillä kolmella ensimmäisellä kirjoituksellani halusin kunnioittaa tätä 60 vuotta sitten perustettua pikkukaupungin suurisydämmistä seuraa. Samalla toivon, että tulevaisuudessa kenenkään futisfanin ei tarvitsisi enää muistella suomalaista “olemassaolematonta” jalkapalloseuraansa vaan sen pelejä voisi seurata livenä tai etänä läpi elämän. Mutta se siitä. Eiköhän se “iskän rakas kuppikin” jo jouda uusiokäyttöön eli vaikkapa sitten kahvikupiksi lasten leikkeihin.
Joten kiitos IPP, onnea 60 vuotias seura ja pitkää ikää KP-55!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti