Katsojan kausi

Tunnelma on epätodellinen. Seuraan äimistyneenä, kun eriväriset räjähdykset täyttävät taivaan. Raketit sinkoilevat sinne tänne maalaten mustan taivaan kauniiksi väreiksi. Pauke on valtava ja takapuoli painautuu kuppipenkkiin. Räjähdykset ovat niin voimakkaita, että kahvi läikkyy pahvimukissa ja täytekakku meinaa pompata syliin. Tämä on kuin unta. Kun saan katseeni hetkeksi irrotettua tulisesta taivaasta havahdun taas siihen, että alhaalla kentällä bändi soittaa Rock’n Rollia ja lokakuun kosteasta pakkasesta höyryävä ihmismassa halailee toisiaan. Mitä ihmettä täällä “Keskarilla” oikein tapahtuu?

Kysymys on aiheellinen. Mitä ihmettä Rovaniemen Palloseuralle oikein tapahtui päättyneellä kaudella? Ja nyt en puhu vain pelin hienoista nyansseista tai sen kehittymisestä. Miietin asiaa katsojan silmin.

Alkukaudessa oli paljon tuttua takavuosilta. Valmentaja ja joukkueen johto ovat joutuneet sammuttelemaan pieniä tai suuria mediakohuja ennenkin. Tällä kertaa se hoidettiin erinomaisesti. Kolmesta ensimmäisestä pelistä tuli kolme tappiota maalierolla 8-1. Sekään ei välttämättä ole mitään uutta. Joissakin piireissä alkoi jo perinteinen nurina valmentajan asemasta, edelleen tuttua jalkapallossa. Kotipeleissä katsojia oli alle tuhat. Ja mikä pahinta: avauskierroksella Rovaniemen vesisateessa vierailleen Jari Litmasen pikkukengät kastuivat puukatsomossa. Se oli jo liikaa!

Onneksi kausi kuitenkin jatkui ja joukkue sai kurssin käännettyä. Valmentajaa ja joukkuetta alettiin taas ylistää (näin se jalkapallossa menee). Peli kulki ja meidänkin mieli oli korkealla, vaikka jouduimmekin jälkikasvun kanssa seuraamaan pelejä täyteen ahdetun puukatsomon väliportailla. Jalkapallo on parasta paikanpäällä ja ainakin luulin, ettei istumapaikan laatu siihen vaikuttaisi. Viltti niskassa tunnelma lämpeni kesäkuun jäätävistä keleistä huolimatta.

Puukatsomon “sillipurkista” katsottuna toisella puolen kenttää olleen uuden katsomon rakennustyömaa näytti epätodellisen suurelta ja samalla niin hiljaiselta. Välillä pelin seuraaminen unohtui, kun katseen vangitsi tuo mystinen rakennelma. Mitäkähän siitäkin oikein tulisi? Mitä tuolla esiripun takana oikein odottaa? Oli tyyntä myrskyn edellä.

Launtaina 10.7. RoPS-HJK-ottelussa esirippu sitten tipahti. Jo stadionia lähestyessä katsoja aisti muutoksen. Uuden pääportin edessä parveili ihmisiä ennennäkemättömällä tavalla. Katsomon käytävillä vallitsi karnevaalitunnelma jo tuntia ennen peliä. Itse areena avautui katsojan silmiin aivan uudesta perspektiivistä. ”Tämähän on kuin oikea jalkapallostadion!” Kun vielä RoPS kaatoi HJK:n 4700 ihmisen silmien edessä, niin parempaa ei voinut toivoa.

Kausi jatkui duurissa. Peli kulki edelleen ja loppukauden katsojakeskiarvo Rovaniemen uusitulla keskuskentällä oli huikeat 3300. “Napapiirin sankarit” pokkasivat itselleen lopulta hopeamitalit taistellen siitä kultaisestakin ihan kauden viimeisille minuuteille asti. RoPS oli urheilullinen ja määrätietoinen joukkue, jonka peli sai katsojassa aikaan suuria tunteita ja onnen hetkiä. Joukkueessa ei ollut heikkoja lenkkejä. Loppukauden hankinnat lisäsivät sopivasti positiivista pöhinää seuran ympärillä. Harvoin napapiirille pelaajia siirtyy Real Madridista.

Mitä siis oikein tapahtui? On väärin väittää (lööppimäisesti), että “Futiskulttuuri saapui Rovaniemelle”. Se saapui tänne jo viimeistään 65 vuotta sitten, ellei aiemminkin. Siitä lähtien kulttuuri on kehittynyt ja kasvanut pikkuhiljaa. Välillä RoPS on ollut kaikkien huulilla ja välillä sitä on yritetty upottaa Kemijoen pohjaan. Aina rovaniemeläisillä ja muillakin lappilaisilla on kuitenkin kiinnostanut, miten RoPS menestyy. Onneksi tämän kauden edustusjoukkueen huikeat esitykset sekä Rovaniemen kaupungin tarjoamat hienot olosuhteet kaivoivat rovaniemeläisen jalkapallokulttuurin piilostaan ja nostivat sen sille paikalle, mille se kuuluukin.

Vaikka olen käynyt RoPS:n peleissä sen ajan, mitä olen Rovaniemellä asunut (noin 10 vuotta), niin en tituleeraa itseäni RoPS-faniksi. Olen isänä mukana RoPS:n juniorivalmennuksessa, kannustan joukkuetta innokkaasti kotiotteluissa sekä saan mielihyvää seuran menestymisestä. En ole kuitenkaan pelannut RoPS:n junioreissa enkä voi väittää odottaneeni tätä mitalia 26 vuotta. Sitä paitsi olenhan Isokylän Pallopoikien mies. Saimme junnuina liian monesti ja liian pahasti RoPS:lta pataan, joten fani en ole. Olen siis katsoja tai kannattaja, joka toivoo joukkueelle kaikkea hyvää ja yrittää auttaa omalla panoksellaan seuraa.

On tärkeää, että tästäkin menestyksestä RoPS ottaa kaiken mahdollisen ilon irti kasvattamalla yhteisöään uusilla ihmisillä. Erityisesti lapset, joille kasvaa sininen sydän ovat tärkeässä roolissa. Heitä seuran täytyisi yrittää kannustaa pysymään mukana mahdollisimman paljon ja mahdollisimman pitkään. Kaikista ei voi tulla huippupelaajia, mutta kuten olemme huomanneet, seuralle uhrautuvat talkooihmiset ja kannattajat ovat yhtä tärkeitä jäseniä RoPS-perheessä.

Tällaiset perinteiset jalkapalloseurat ovat Suomessa valitettavan harvinaisia. On erittäin hienoa, että meillä Rovaniemellä on sellainen. Kahden himmeämmän mitalin saavuttaminen 26 vuoden välein on kulttuurin kannalta merkityksellisempää kuin nuoren seuran yksi kulta. Enkä tarkoita tätä millään pahalla Seinäjoen suuntaan, päinvastoin. Toivon pitkää ikää sinnekin. Kaikki me suomalaisen jalkapallon parissa toimivat ihmiset pelaamme lopulta samaan pussiin.

Keskuskentällä lokakuun pikkupakkasessa järjestetyn mitalijuhlan ilotulitus kuvastaa hyvin koko kautta. Sen hienoutta ja vaikuttavuutta on vaikea pukea sanoiksi, yhtä vaikeaa kuin RoPS:n peliesityksiä ja kotipelien tunnelmaa. Mukanani olleet pikkupojat jaksavat seurata suosikkiensa juhlintaa aikansa, kunnes he keksivät parempaa tekemistä eli menevät pelaamaan jalkapalloa. Jälkipuheista päätellen kaikki nähty ja koettu on kuitenkin tehnyt poikiin (niin pieniin kuin isoihinkin) suuren vaikutuksen. Pelaajien kanssa otetut selfiet ovat hieno muisto lämminhenkisestä tapahtumasta.

Kauden päätyttyä katsojan mieli on lämmin ja kiitollinen. Keskuskentän valot mielessä ja kauden hetkiä fiilistellessä kaamoksen selättäminen onnistuu helpommin. Uusi kausi, sen mukanaan tuomat euro-ottelut sekä tulevat paikallisottelut kemiläisiä vastaan pyörivät jo kutkuttavasti mielessä. Tämä kausi päättyi ilotulitukseen sanan kaikissa merkityksissä.